Saimaan alla rajamaalla

Vielä sentään tehdään vanhaan tapaan jyhkeitä paikallishistorioita. Etelä-Karjalassa, kahden kaupungin ja muutaman kunnan pienehkössä maakunnassa on julkaistu ensimmäinen osa teoksesta, jonka sivumäärä jo tässä vaiheessa ylittää 800.

   Kyse on valtakunnanrajojen järjestelyjen vuoksi syntyneestä siitä entisen Viipurin läänin osasta, joka näyttää kartalla ikään kuin Saimaan ja rajan väliin litistetyltä. Sitä näyttävät pitävän koossa lähinnä valtatie 6 ja Karjalan rautatie, joten voi esittää arveluja miten mielekäs on nimenomaan maakunnallinen näkökulma alueen historiaan.

   Mutta teoksen tekijät ovat kyllä pohtineet perusteellisesti, miten tällaisen alle 130 000 asukkaan alueen menneisyyttä kannattaa lähestyä. Vaikka monet yksityiskohdat, monet esihistorialliset löydöt ja myöhemmät asiakirjat, kertovat nimenomaan maakunnan alueesta, näkökulma on koko ajan onnistuneesti paljon laajempi.

   Itse asiassa laajaan näkökulmaan viittaa jo teoksen nimikin. Rajamaata tämä on ollut ei suinkaan ahtaassa alueellisessa mielessä, vaan vuorovaikutuksessa monien 200-300 kilometrin säteellä olevien muiden alueiden kanssa (Tallinnaa ja Tukholmaa myöten). Itse asiassa rajamaata Karjala oli ennen historiallista aikaa, silloin kun mannerjää suli, sen reuna siirtyi pohjoiseen ja alueelle muuttivat ensimmäiset ihmiset.

   Alueen luonnon ja sen historian kuvaukset antavatkin tietoa laajemmin kuin vain "karjalaisesta" perspektiivistä. Tähän luontoon ihminen on itseään sovittanut metsästäen, kalastaen, kaskia polttaen, peltoja raivaten ja myöhemmin kauppaa käyden. Monissa teoksen luvuissa tehty työ tuodaan esiin tavalla, joka myös tasapainottaa niin usein Karjala-historioissa ylikorostettua keskittymistä sotiin ja valloituksiin.

   Toki Ruotsin ja Venäjän välisen rajan siirtely, maiden väliset sodat ja selkkaukset ovat vaikuttaneet alueen asukkaiden elämään hyvinkin dramaattisesti. Se ei kuitenkaan ole ollut vain "hyökkää tai puolusta" -toimintaa, vaan muun muassa johtuen keskiajan ja myöhempien vuosisatojen sodankäyntitavoista usein on jouduttiin kärsimään sekä vieraasta että omasta sotaväestä. Jälkimmäisen ylläpito ja tekemiset eivät nekään aina olleet vain yhteiseksi ylösrakennukseksi. Tiedot sotien vuoksi Ruotsin valtakunnassa kerättyjen verojen määristä (niitä kerättiin joissakin vaiheissa köyhältäkin väestöltä) panevat ajattelemaan, miten rikkaita nyt oltaisiin, jos työn tulokset olisi voitu pitää kaikki itsellä.

   Teokseen on kirjoittanut yli 20 eri alojen tutkijaa, kuka lyhyemmin, kuka pidemmin. Luonnonmaisemasta siirrytään kivi-, pronssi- ja rautakausien aikaan. Keskiajasta alkaen rajaseudun levottomuuksista tulee osa tapahtumien ketjua, mutta samalla kirjallisten lähteiden myötä tulee mahdolliseksi löytää tietoa melkeinpä elämän koko kirjosta.

   Tosin on ajanjaksoja, joilta aineistoa kuvauksen pohjaksi on vähän. Tällainen on ns. varhaismetalliaika. Ajanlaskun alkuvuosisadoista voisi saada lisää tietoa tekemällä lisää arkeologisia tutkimuksia. Toinen "hämärä" kausi on noin vuodet 1050-1500. Viikinkiaikaa tunnetaan melkeinpä paremmin kuin varhaisia kristinuskon vuosisatoja.

   Historiateoksen ensimmäinen osa päättää kertomuksensa 1800-luvun puolivälin tienoille. Mitä lähemmäs nykyaikaa tullaan, sitä merkityksellisempi on ollut Lähi-Venäjän taloudellinen ja osin kulttuurinen merkitys. Tämä ei johdu pelkästään siitä, että ns. Vanha Suomi eli myös nykyinen Etelä-Karjala liitettiin Venäjään noin 70 vuotta ennen muuta Suomea, vaan myös Pietarin kaupungin perustamisesta ja sen rakentamisen vauhdista varsinkin 1700-luvun puolivälistä alkaen. Kun tähän lisätään Viipurin kasvanut taloudellinen ja muu potentiaali, Lappeenrannassa ja maakunnassa oltiin monissa asioissa suuntautuneita nimenomaan "etelään".

   Kirjoittaessaan vähän tunnetuista ajanjaksoista ja asioista, mutta joissakin muissakin yhteyksissä tutkijat käyvät lukijan kannalta hyödyllistä vuoropuhelua sekä aikaisemman tutkimuksen että vielä "kateissa" olevan tiedon suuntaan. Mielenkiintoista on kuulla, mitä vielä tulisi selvittää, siis missä on (arveltuja) tiedon aukkoja. Joissakin kohdin aikaisempi tutkimus saa myös osakseen kritiikkiä ja monessa kohdin täydennystä. 

   Kirjan loppupuolen kuvauksia (lähinnä Antti Räihän ja Jyrki Paaskosken kirjoittamia) lukiessa alkaa odottaa malttamattomana seuraavaa osaa. Mitä tästä seurasi 1800-luvun loppupuolella, sen jälkeen kun oli saatu aikaan kanava, rautatieyhteys ja kun muukin kehitys vauhdittui tuupaten eteenpäin muita kansallisia pyrkimyksiä?

   Tekstin jaottelu ja aihevalinnat tukevat hyvin sitä tällaisille "mammuttiteoksille" ominaista lukutapaa, että halutessa voi ottaa asian sieltä ja toisella kertaa toisen täältä. Kokonaisuus rakentuu kuitenkin lukijan mielessä joka kerta omalla tavallaan.

   Teoksen kuvitus on karttojen (kiitos niistä!) ansiosta havainnollista, vaikkakin osin "ennalta arvattavaa". Ennen valokuvauksen aikaa syntyi varsin vähän kuvallisia dokumentteja, joista osa on jo monesti kierrätetty.

Rajamaa. Etelä-Karjalan historia 1. Toimittaneet Jyrki Paaskoski ja Anu Talka. Edita (julkaisija: Etelä-Karjalan liitto) 2018, 827 s.

Kirjoitus julkaistaan ensi kerran tällä palstalla 18.12.2018.