Vaietkoon hiljaisuus. Todistajat ovat olleet liian pitkään hiljaa, niin myös tämä palsta. Asiaa kyllä riittää. Yksi vaikenemisen syy on sen arvioimisen vaikeus, mistä nykyisessä ilmapiirissä ylipäätään kannattaa puhua ja mistä ei.
Monista viime vuonna lukemistani kirjoista koen saaneeni uusia ajatuksia ja keksineeni elämän monimutkaisuuksille selityksiä. Niiden jakaminen toisten kanssa ei kuitenkaan ole yksinkertaista. Kun "sosiaalisessa mediassa" (mikä on irvokas nimi välillä aivan muunsisältöiselle puuhailulle) vaaditaan lisää sianlihakeittoa muslimipakolaisille, karjutaan asentoa ruotsin kielen opetusta kannattaville ja milloin minkäkin pienen uskonnollisen yhteisön nimissä vaaditaan yksinoikeutta jumalan sanan tulkintaan, yhden kirjanlukijan mietteet taitavat olla aika kevyttä tavaraa.
En kuitenkaan ole luovuttanut. Aluksi seuraa joitakin muistiinpanoja vuonna 2017 luettujen kirjojen pohjalta. Yleisempänä havaintona koskien suomeksi julkaistua tieteellistä kirjallisuutta on pakko todeta, että liian usein kustantamot päästävät painoon keskeneräistä ja viilaamatonta. Joskus tämä koskee jopa uusintapainoksia: asiavirheitä tai edes painovirheitä ei vaivauduta korjaamaan. Jos elämme keskellä kirjan kriisiä, eikö sen pitäisi merkitä kohentuvaa laatua?
Tieteellisen kirjallisuuden arviointiin liittyy tulossa oleva kirja-arvio nuorten antropologien ruoka-aiheisista tutkimustiivistelmistä. Lisäksi on ehdottomasti nostettava puheeksi Jotaarkka Pennasen syksyllä 2017 ilmestynyt elämänkertateos Aarne Orjatsalosta. Se avaa paitsi miehen elämän sivuja myös kysymyksiä siitä, miksi ja miten häntä on selitetty ja ymmärretty väärin.
Jatkoa siis seuraa: ehkä kuitenkin vähemmän, mutta laadukkaampaa? Tähän pyrin.
25.2.2018
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti