Mikä tässä tekstissä paikoitellen niin ärsyttää? Sellainen omahyväisyys, joka antaa ymmärtää kirjoittajan olevan asiantuntija kaikessa mistä hän kirjoittaa. Monessa asiassa hän toki onkin, mutta eikö olisi paras mennä asia eikä oma kylki edellä?
Herää siis kysymys, miksi mies kirjoittaa niin paljon itsestään (silloinkin kun hän kirjoittaa muista)? Onko se vain omaksuttu tapa, vai kuvaako se työmetodeja ylipäätään? Ns. perinteisen kirjallisuushistorian ja ns. Myllykolu-lähtöisen F. E. Sillanpään tutkimuksen näkökulmasta on monissa asioissa toki vaikea ketään Panu Rajalan rinnalle asettaa.
Päiväkirjassaan Rajala menee täysillä eteenpäin niin kuin varmaan oikeassakin elämässä; niin kirjoittaessaan kuin näytellessään itse kirjoittamissaan kesäteatterinäytelmissä.
Niin tullaan asioihin, joista en halua sanoa mitään uutta. Lainaan sen, minkä kirjoitin muistikirjaan syksyllä 2017, ennen kuin Rajalan roolista teatterialan koulutuksessa oli puhuttu mitään.
"... mielenkiintoista on, että hän sanoo kirjoittaneensa naisroolien suihin ronskeja sanoja ja antaneensa heille rohkeita tehtäviä, mutta omasta [kesäteatteri]roolistaan hän ei puhu yhtään mitään. Hän on hyvinvoiva kommentoija, jolle kaikki muu passataan eteen paitsi ajatustyö, jossa hän valitsee varsin helppoja tehtäviä – senkö vuoksi juuri, että häntä passataan?
Mutta antavat nuo päiväkirjamerkinnät myös ajattelemisen aineksia (eikö edellä sanottukin ollut todiste tästä?). Miehisenä miehenä hän huomauttaa, että on aika outoa pitää "uutisena" tai ihmettelyn aiheena sitä, että mies on kiinnostunut naisista – ei se ole maailmanhistorian eikä minkään muunkaan tieteen mukaan mikään yllättävä asia."
Kirjoittaessaan F. E. Sillanpäästä Rajala mainitsee, että turkulainen professori "Leena Koivusilta edustaa yhteiskuntatieteitä, mutta oli hyvin perillä Sillanpään laadusta ja ajattelusta... No, onko FES muka ilmiö, jota ei perusteellisesti voisikin ymmärtää ja analysoida yhteiskuntatieteiden pohjalta, vai miksi tuo kummallinen sana "mutta"? Ja eikö kirjallisuustiede ole yhteiskuntatiedettä?"
Näin päädymme uuteen kysymykseen. Vähäväkiseen perheeseen Hämeenkyrössä vuonna 1888 syntyneen Sillanpään tuotanto vaatii ainakin yhden kunnollisen pöyhäisyn, sellaisen tutkimustyön, missä kirjailijan tuotanto kokonaisuutena, yhteiskunnalliset näkemykset ja lähtökohdat (sekä myös varhaiselämän vaiheet) asetetaan uudella tavalla tarkasteluun. Kun Sillanpäätä paljon tutkinut Rajala selvästikin närkästyy, kun joku sanoo poikkipuolista hänen ajatuksistaan, se jo tuo ilmaan palaneen käryä.
Rajalan päiväkirja ei tähän Sillanpää-kysymykseen tuo kuin nämä ihmettelyn aiheet, muutoinkin sen anti suomalaisessa kulttuurihistoriassa jäänee aika vähäiseksi.
Panu Rajala: Nuoruuden neljäs näytös. Minerva 2015, 235 s.
Teksti julkaistaan ensi kerran tällä palstalla 25.2.2018. Kursivoinut kohdat ovat muistiinpanoista syksyltä 2017.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti