Vuosien 1939–1940 ja 1941–1945 sotien aikalaiskokemuksista rintamalla on julkaistu niin muistelmia kuin erilaisia elämänkertoja, ja onpa näkökulmaksi otettu usein myös jonkun joukko-osaston tms. vaiheet tai yksittäinen taistelu. Näkökulma on usein ollut tapahtumakeskeinen, mikä on ollut tyypillistä varsin suurelle osalle ns. tieteellistäkin sotahistoriointia.
Mutta kyllä sotilaatkin ovat päässeet ääneen. Heidän kokemuksiaan tallensi ja kertoi esimerkiksi aikakauslehti Kansa taisteli – Miehet kertovat, joka ilmestyi vuosina 1957–1986 yhteensä 347 numerona, joissa oli yhteensä noin 10 000 sivua. Jutuissa, joita oli siis paljon ja monenlaisia, sekoittuvat henkilökohtaisten kokemusten kertominen tapahtumakuvauksiin, ja omalla tavallaan niissä kuuluu kyllä sotilaan ääni. Mutta tietyssä mielessä lehden tarkoitus ohjasi kerrontaa: vaikka pyrittiin myös tunteiden käsittelyyn, samalla taivuttiin osittain itse sotien merkityksen arviointien kannalta pintapuolisuuksiin. Ehkä kuvaavaa on myös se, että ainakin Wikipedian mukaan ainoa näitä muisteluja koskeva tieteellinen tutkimus koskee uskonnollisten teemojen tarkastelua.
Rintamamiesten haastattelemisen viimeiset ajat ovat käsillä, mutta aika ei ole ajanut ohi sen, että sotilaiden kokemuksia voitaisiin esitellä ja käsitellä uusistakin näkökulmista. Tällaista työtä on tehty viime vuosina kiitettävästi: esimerkiksi Ville Kivimäki käsitellessään mielenterveysongelmia (2013) ja Jukka Kulomaa rintamapakoilua (1995).
Hieman uudenlainen tapa valottaa toisaalta sotilaiden kokemuksia ja toisaalta saattaa niitä ns. asiayhteyksiin on Jaana Laamasen kuuden miehen vaiheita kuvaava Unohdetut sotilaat. Alaotsikkonsa mukaan se kertoo tuovansa esiin vaiettuja rintamakokemuksia, ja äänen antamisesta onkin kyse siinäkin mielessä, että aiheen käsittelytapa on uusi.
Vaiettuja? Todella vaiettuja ovat sodan vuoksi kuolleiden elämät. Mutta kun lukjee ajatuksella hengissä selvinneiden kokemuksia, pääsee ymmärrykseen kuolemankin aikaansaannoksista.
Mutta on kirjassa paljon myös sellaista, minkä voi pitää uutena avauksena rintamakokemuksiin. Tekijä myös taustoittaa miesten itsensä kertomaa. Se ei tapahdu millään kaavamaisella "yksi yhteen" -sabluunalla, vaan jokaiseen tarinaan on löydetty sen kannalta oivallisia sivukertomuksia, jopa sivuhyppyjä.
Kaikki kuusi miestä on haastateltu. Yksi heistä, lääkintämies Erkki Salomaa (Hämeenkyrö) on kirjoittanut omia muistelmiaan. Lääkintänäkökulma on myös Eino Järvenpäällä (Ylöjärvi), panssarintorjunnassa toimi Aarne Aaltonen (Mäntyharju), kirjurina ja radistina Pentti Hölttä (Mikkelin mlk.), lähettinä Pertti Siira (Kaukola/Tampere) ja tykistön hevosmiehenä Toivo Keskinen (Nokia).
Taustoiltaan miehet, vaikka he kaikki olivat "ihan tavallisia suomalaisia", erosivat toisistaan. Taustojen erot yhdistettynä sattumien summiin ja tapahtumien johdatuksiin tekivät sotataipaleista sellaisia kuin niistä tuli. Siiran isä oli taistellut vuonna 1918 valkoisten, Salomaan isä punaisten puolella. Jälkimmäiselle melkeinpä karkaamalla tapahtunut sotaan lähtö oli jonkinlaista protestia kodin perintöä vastaan, jälkimmäinen taas joutui sotaan iässä, jossa sotaan ei olisi pitänyt joutua: 17-vuotiaana. Järvenpää oli kasvanut sotilaaksi suojeluskunnan kautta, Hölttä taas uhrautumaan alttiiksi opettajaperheessä. Hän oli jopa valmis lähtemään Saksan SS-joukkoihin. Aaltonen ja Keskinen Salomaan ohella ovat esimerkkejä varsin vähistä oloista lähteneistä rivisotilaista.
Viittasinkin jo tekijän perusteellisen työhön elämäntarinoiden taustoittamisessa, ja kuvitus täydentää kerrontaa. Kirja on ollut julkaisemisen arvoinen.
Jaana Laamanen: Unohdetut sotilaat. Vaiettuja rintamakokemuksia.
Minerva 2014, 367 s.
Minerva 2014, 367 s.
Juttu julkaistaan ensi kerran tällä palstalla 21.11.2014.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti