tiistai 1. heinäkuuta 2014

Mustan vallan miehet

"Väitän, että jokainen kansalaisoikeuksia ajava laki tässä maassa on tarkoitettu valkoisia eikä mustia varten. Minä esimerkiksi olen musta. Tiedän, että olen paitsi MUSTA myös IHMINEN. Siksi minulla on oikeus käyttää mitä tahansa julkisia laitoksia. Valkoiset eivät ole tienneet tätä. Niinpä piti säätää laki, joka selitti valkoiselle miehelle: 'Hän on inhimillinen olento, älä estä häntä pääsemästä sisään'."

Tämä on "mustan pantterin" Stokely Carmichaelin analyysiä kansalaisoikeusasioista. Itse asiassa radikaalit neekerijohtajat ovat menneet ohjelmissaan paljon pitemmälle. Saavutetut oikeudet kun eivät ole nostaneet mustaa väestönosaa sorretusta asemasta niin nopeasti kuin on haluttu.

Esimerkiksi Yhdysvaltain korkeimman oikeuden päätös rotuerottelun lopettamisesta kouluissa on yhä vain päätös. Vuonna 1964, kymmenen vuotta päätöksen voimaanastumisen jälkeen, kävi vielä 94 prosenttia neekerilapsista "omia" koulujaan, huonompia, vanhanaikaisempia.

Toinen esimerkki. Noin 10 prosenttia USA:n väestöstä on neekereitä, Vietnamissa taistelevista heitä on 20 prosenttia ja tässä sodassa kuolleista 30 prosenttia. Mainittu mustan väestön osuus on kuitenkin hyvin likimääräinen. Massachusettsin teknillisen korkeakoulun arvio – 30 % eli 60 miljoonaa – sen sijaan ei pitäne paikkaansa.

Johan von Bonsdorffin lisäksi muut kirjan Black Power kirjoittajista ovat mustan kansalaisliikkeen uuden ns. kovan linjan kannattajia. Mainitun Carmichaelin lisäksi mukana ovat muun muassa vuonna 1963 murhattu Malcolm X sekä nykyisin Tanskassa asuva Robert F. Williams.

Musta valta on näille miehille vapautta valkoisen yhteiskunnan riistosta, ei mustaa ylivaltaa. Williams puolustaa kirjan lopussa oikeuttaan käydä taisteluaan Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen sanoin: " [...] mutta kun osoittautuu, että pitkään jatkuva, koko ajan samaa kohdetta vainoava vääryyksien ja anatusten sarja saattaa heidät  [kansalaiset] täydellisen hirmuvallan alaisiksi, on heidän oikeutensa ja velvollisuutensa karistaa päältään sellainen hallitus ja hankkia vastaiselle turvallisuudelleen uusia suojelijoita".

Black power – mustan USA:n nousu. Toim. Johan von Bonsdorff. Tammi 1968, 135 s.

Kirjoitus on julkaistu ensi kerran Tyrvään Sanomissa 5.2.1969.
Hyvä myöhemmän ajan amerikkalainen tv-ohjelma aiheesta tässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti