Suomen hitain projekti?

"Vaelluskalojen puolesta kootaan uusi karvalakkilähetystö ‒ ministerien pakeille lähdetään eri puolilta Suomea". Tällainen oli Yleisradion uutisotsikko 19. päivänä marraskuuta vuonna 2019.

Otsikko on miltei toistoa sille, mitä tapahtui marraskuussa 1979 eli 40 vuotta aikaisemmin. Silloin ns. karvalakkilähetystö kävi vaatimassa ministereiltä esityksiä ja eduskunnalta päätöksiä kalakorvauksista. Pohjoisen asukkaat kun olivat menettäneet elinkeinoa sen jälkeen, kun Kemijoki valjastettiin.

Ongelma alkoi, kun valtioneuvosto antoi vuonna 1947 väliaikaisen luvan joen patoamiseen. Päätös pohjautui sota-ajan poikkeuslakiin. Tarvittiin rautatie saksalaisten tuhoamaan Lappiin, mutta myös maan teollisuudelle sähköä, toisin sanoen voimalaitos.

Lyhyesti sanottuna korvausten maksaminen viivästyi lupauksista huolimatta. Ei auttanut sekään, että itse presidentti Urho Kekkonen esitti tehokkaita toimia Lapin kehittämiseksi puhuessaan pohjoisen asukkaiden evakosta paluun 30-vuotisjuhlassa Rovaniemellä vuonna 1975.

Kun mitään ei tapahtunut, maakunnassa päätettiin ryhtyä painostustoimiin. Sen näkyvin saavutus oli kymmenien eri kunnista tulleiden miesten (nimenomaan miesten!) käynti Helsingissä. 

Painostus onnistui. Mutta... Toimitusmiehet määräsivät maksettavaksi 120 miljoonaa, ensimmäinen oikeusaste pudotti summan puoleen, ja kun maksatus jo oli käynnissä  oikeuslaitos sai lopulliseksi summaksi 20 miljoonaa! Lohen pyyntiä harrastaneet kalastuskunnat saivat vain hyvin vähäisen korvauksen menetyksistään.

Pitkään maakuntahallinnon palveluksessa ollut ja Sodankylän Unarista kotoisin oleva Jaakko Ylitalo on julkaissut omakohtaiset muistonsa ja muita dokumentteja vuoden 1979 vaikuttamisesta. Sen taustat ja maan keskushallinnon välinpitämättömyys pysäyttävät miettimään. Väkisin tulee mieleen, että tällainen kansalaisten kohtelu ei olisi ollut "Helsingin herroille" mahdollista, jos oikeuksien hakijat olisivat olleet varsinaissuomalaisia tai uusmaalaisia. Pitkä etäisyys ja sukupolvien vaihtuminen  torppasivat oikeutettuja pyyntöjä saada menetyksistä korvaus.

Mutta vaelluskalat unohtuivat. Alun perin niistäkin puhuttiin, mutta siinä asiassa ollaan vieläkin lähes lähtökuopissa. Edelleen odotetaan voimayhtiöiltä velvoituksia kalateiden rakentamiseen. Uuden lähetystön puuhaajat muistavat, että muun muassa Kemijoen varrella on odotettu tekoja jo yli 70 vuotta. Onko mikään muu Suomen tasavallan keskeneräinen projekti kestänyt näin kauan?

Jaakko Ylitalo on tehnyt suuren palveluksen asialle dokumentoidessaan vuoden 1979 ja sitä edeltäneet tapahtumat. Mutta teos on myös muistelmaa paljon pidemmältä ajalta: sekä lapsuus- että nuoruusvuosilta, mutta myös työstä kunta- ja maakuntatasolla. 

Ainutlaatuiset hetket luonnossa opettivat paitsi näkemään kauneutta myös oppimaan työntekoa. Mistä ja miten elämä Unarissa ja ympärillä rakentui, siitä meillä monilla ei ole ollut mitään käsitystä. Muun muassa Lapissa samoileville turisteille tämä on oikein tarpeellista luettavaa. Tämä on Lappi-tietoa, jossa ei ole sivullisten peukalonjälkiä.

Miten taas jokien kaloille käy, senhän ratkaisevat päättäjät, eduskunta ja muut... Joten katsotaan, miten uuden karvalakkilähetystön käy. Vai odotetaanko vielä 70 vuotta?

Jaakko Ylitalo: Karvalakkimiehet ja muita kertomuksia. Atrain & Nord 2019, 192 s. Kuvitettu.

Kirjoitus julkaistaan ensi kerran tällä palstalla 19.11.2019.