Otetaanko päätöksenteossa huomioon, että yhteiskuntamme toiminta ei riipu vain siitä itsestään, vaan myös muista yhteiskunnista ja lisäksi monimutkaisin ja yllättävinkin tavoin siitä, mitä Telluksemme ja sen ympärillä oleva biosfääri ja muu luonto meihin vaikuttaa?
Hyvä kysymys. Vastauksesta riippumatta pohdinta olisi paikallaan esimerkiksi kaikkien eduskunta- ja eurovaalien edellä, kun ehdokkaat tuovat julki ajatuksiaan. Näissä yhteyksissä näkyy usein, miten asiat saadaan yksinkertaistaen näyttämään "helpoilta" – ehdokkaan ja hänen taustaryhmänsä ajattelumaailmaan sopivilta.
Niinpä ennen vuoden 2019 eduskuntavaaleja sai lukea ainakin yhden ehdokkaan mainoksista, että hän kannattaa henkilöautoilua ja lihansyöntiä ja harrastaa molempia asioita itse. Usea ehdokas toisaalta toi esiin, että sähköautojen määrän lisääminen auttaa ilmastomuutoksen torjunnassa.
Esimerkit sopivat hyvin otettavaksi rinnan lähes tuoreinta tietoa sisältävien teosten kanssa, joissa muistutetaan meihin vaikuttavista fysiikan ja biologian perusfaktoista. Oivaa luettavaa niin vaaleissa äänestäville kuin minkä tahansa vaalien ehdokkaille ovat brittitutkija Helen Czerskin Myrsky vesilasissa ja norjalaisen biologin Anne Sverdrup-Thygesonin Jos hyönteiset katoavat...
Mikään niistä kolmesta tasosta, jotka ovat olemassaolomme peruspilareja, ei nimittäin pääse pakoon fysiikan, kemian sekä elämää tarkastelevien muiden perustieteiden havaintoja. Sekä henkilökohtainen elämämme (kehomme, toimintamme), sivilisaatiomme (yksikössä ja monikossa; mukaan lukien erilaiset yhteiskunnat ja kulttuurit) että laajassa mielessä luonto (Telluksen rakenne, maaperä, vedet, eliöstöt jne.) ovat kaikki riippuvaisia aivan samoista "laeista" ja myös riippuvaisia toisistaan.
Tässä valossa suuri osa eri vaalien ehdokkaiden "tavoitteista" tuntuu irralliselta puheelta. Se ei usein lähde perusasioista. Pyrittäessä yksinkertaistamaan ongelmat ja niiden mahdolliset ratkaisut näyttävät usein niin helpoilta, että sellaisia ei voi olla olemassakaan. Demokratiassa ihmisillä on oikeus vaatia enemmän.
Mitä voitaisiin tehdä? Ensinnäkin poliitikkojen tulisi paremmin seurata tieteiden uusia havaintoja ja johtopäätöksiä. Jotkut niistä ovat tietenkin kiistanalaisia, ovat aina olleet, mutta se ei saa olla syy niiden unohtamiseen ja hylkimiseen.
Otetaan esimerkiksi ilmastonmuutos. Se on olemassa, tämä on monien eri tieteiden piirissä suuren tutkijaenemmistön havainto. Mitä kaikkea se "pitää sisällään" ja mitä tulisi tehdä, siitä ollaan monta mieltä. Mutta sen kieltäminen, että eikö ihmiskunta olisi jo vaikuttanut ja vaikuttaa yhä elämänsä ehtoihin muun muassa ilmaston kautta, sellainen kieltäminen ei voi olla rehellisen politiikan lähtökohta.
Sverdrup-Thygeson ja Czerski eivät pidä näitä näkökulmia keskiössä tarjotessaan tietoa niin hyönteisten merkityksestä kuin erilaisten fyysisten (fysiikassa tutkittavien) ilmiöiden vaikutuksesta elämän ehtoihin. Kuitenkin lukuisat heidän havaintonsa kertovat, miten välttämätöntä on (poliitikkojenkin) seurata, miten ihminen vaikuttaa ja mitä johtopäätöksiä meidän tulisi tästä tehdä.
Yksi käytännön esimerkki sentään. Anne Czerski ei pidä akkuja energian käytön kannalta viisaana ratkaisuna (s. 248). Ne ovat kalliita, ne perustuvat usein harvinaisten metallien käytölle ja niiden ikä on rajallinen. Hän ei siis innostu sähköautoista. Esimerkiksi busseissa hän näkee sen sijaan käyttöä esimerkiksi energiaa "varastoivalle" vauhtipyörälle. Hänen ajatusmallinsa mukaan ihmiskunnan pitää suuntautua käyttämään lähinnä olemassa olevaa energiaa eikä valmistaa sitä keinotekoisesti tuhoamalla ympäristöä. Fossiilisten polttoaineiden rajallisuus ja vaikutukset tulee tajuta.
Czerskillä on monta kertomusta siitä, miten fyysiset ilmiöt vaikuttavat arjessamme ja miten sekä käytämme niitä hyväksi että voisimme käyttää enemmän. Kaikki ei ole yhtä "yhteiskunnallisesti painottunutta" kuin edellä saa ymmärtää.
Sverdrup-Thygeson tuo esiin monia viime vuosina tehtyjä havaintoja hyönteisten merkityksestä ja niitä uhkaavista tekijöistä. Teoksessa on paljon ihmisten ja hyönteisten vuorovaikutuksen pohdintaa. Se perustuu myös siihen faktaan, että saamme suuren osan ruoastamme välillisesti nimenomaan hyönteisten ansiosta.
Joko tätä tutkijaa lainaten tai jo ennen häntä on esitetty kiistaton huomio, joka on teoksen painokkaimpia: hyönteiset jatkavat elämää ilman ihmisiäkin, mutta ihmiset eivät kykene elämään ilman hyönteisiä. Jokaista ihmistä kohden on noin 200 miljoonaa hyönteistä, ja ne ovat eläneet Maassa jo ainakin 479 miljoonaa vuotta.
* * *
Mutta mitä tulisi tehdä politiikassa, miten poliitikkojen tulisi toimia, jotta tieto "maailman tilasta" olisi päätöksenteon pohjana?
Yksi keino on välttää tunteilla pelaamista, sillä silloin faktat helposti unohtuvat. Jos grillimakkara maistuu hyvältä, ei siitä silti saa tehdä politiikan keppihevosta. Tunteillessa unohtuu helposti, että kaikilla ihmisillä ei ole autoa, ei edes polkupyörää. Itse asiassa kaikki ihmiset eivät pysty omin avuin liikkumaankaan. Mutta me kaikki hengitämme samaa ilmaa, juomme samaa vettä ja saamme elintarpeemme suunnilleen samoista lähteistä. Näiden laadun ja puhtauden varmistaminen tulevaisuudessakin on paljon tärkeämpi asia kuin nautinto, jonka voi saada "pystyessään päättämään" muidenkin puolesta, mutta käyttäen mittatikkuna vain omia mielihaluja.
Toinen järkevän päätöksenteon varmistaja on se, että hetkeksikään ei hellitetä ottamasta selvää, missä maailma menee. Tätä tietoa eivät anna vain tieteet, vaan myös ihmisten havainnot. Muunkin kansan kuin uskollisimpien äänestäjien pariin jalkautuva päättäjä on paremmin selvillä asioista kuin sellainen, jolle vain jo lukkoon lyödyt tavoitteet ovat oikeita.
Helen Czerski: Myrsky vesilasissa. Arkipäivän fysiikkaa. Suom. Mari Janatuinen. Atena 2019, 332 s. Alkuteos 2018.
Anne Sverdrup-Thygeson: Jos hyönteiset katoavat... Harvinaistuvat, hyödylliset pikkuötökät, joita ilman emme tule toimeen. Suomennos Katarina Luoma. Minerva 2019, 222 s. Alkuteos 2018.
Kirjoitus julkaistu ensi kerran tällä palstalla 25.5.2019.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti