torstai 23. helmikuuta 2023

Kokonaiskatsaus sorron käytännöistä

Jotta tulisi ymmärretyksi oikein, jottei kukaan sanoisi että tarkoitus on vain kaivella vikoja, on paras aloittaa tämä kirjaesittely näin: ”Tämä on yksi kunnianhimoisimmista ja onnistuneimmista kokonaisesityksistä siitä, mitä ihmisten elämässä merkitsivät Neuvostoliitossa toteutetut vangitsemiset, tuomitsemiset, teloitukset ja pakkotyö.”

Anne Applebaumin Gulag. Vankileirien saariston historia ilmestyi jo 20 vuotta sitten – siis alkuteos, joka vasta viime vuonna saatiin suomeksi.

Tässä on taas yksi syy katsoa peiliin. Suomalaisten kuvitelma asiantuntevuudestaan itänaapurin historian ja nykyisyyden suhteen on ennenkin osoittautunut puheeksi. Toki puheella on katetta, mutta joissakin kohdin onnahtelemme. Tätä tapausta ei voi laittaa enää ”kekkoslandiankaan” syyksi. Syy on ehkä siinä, että emme etsi tarpeeksi kokonaisuuksia  vaan enemmän hamuamme mielenkiintoisen tuntuisia ”pikkujuttuja”.

Toisen peiliin katsomisen aiheen kirja tarjoaa meille perestroikan ajan Moskovan kirjeenvaihtajille. Applebaum pitää erikoisena sitä, miten vähän lännessä kiinnitettiin huomiota leirijärjestelmän loppuvaiheisiin. Viimeisten tuon ajan poliittisten vankien kohtalo jäi monien muiden tapahtumien vuoksi julkisuudelta melkein piiloon. Itse koin asian osaksi niin, että Suomessa ei 1980-luvulla ollut erikoista kysyntää neuvostoyhteiskunnan ikävien piirteiden pohtimiselle.

Nyt kun Venäjällä tapahtuu mitä tapahtuu on vuosien 1917–1991 kehityksestä kertovilla teoksilla tärkeä sija ymmärrykseen opastamisessa. On syytä ottaa esiin läntisten aikaansaannosten ohella neuvostoliittolaisten itsensä kokoamat tiedot ja kokemukset alkaen Solželitsynistä ja päätyen moniin muihin kuten Bukovski, Orlov, Šalamov ja Medvedevin veljekset. Luettelo on esimerkinomainen, eri kielilläkin löytyy aiheesta paljon. Solženitsynin Vankileirien saaristo muuten saatiin suomeksi yhdessä vuodessa (alkuosa) ja 3–5 vuodessa (osat 3–7) alkuteoksen jälkeen.

Yksi seikka on hyvä muistaa: itse asiat kokeneiden kertoma ei vanhene koskaan. Sen sijaan eri lähteisiin perustuva tutkimus, jota Applebaumin teos on, täydentyy. Tietoa karttuu ja sen arviointiin löydetään uusia näkökulmia. Tästä syystä en jaksa hurrata kustantajalle, joka sai suomennoksen aikaan 19 vuotta alkuteoksen ja 18 vuotta ruotsinnoksen jälkeen.

Mutta kirja on tervetullut: siinä on paljon tärkeitä faktoja ja muistettavia huomioita. Jälkisanoissa on asia, josta tulisi olla yksi rivi kaikissa tietokirjoissa "lopullista" tietoa ei voi helposti löytää Gulagin kokoisesta ja mittaisesta jättimonsterista. Sortokoneisto oli paitsi laaja myös niin tehokas, että se jätti yhteiskuntaan ja ihmisiin syvät jäljet.

Suomalaisten kohtaloiden ymmärtämiseksi Applebaum antaa kehyksiä, ei yksityiskohtia. Kymmenen vuoden tuomion saaneen amerikansuomalaisen tekstiä on käytetty lähteenä. Solovetskin osalta on lainattu "suomalaisen liikemiehen" vuonna 1935 ilmestynyttä teosta. Nykyinen tutkimustyö luonnollisesti puuttuu. Kummastuttaa, että kustantaja ei ole nähnyt vaivaa liittääkseen 720 sivuun mitään asioita nykynäkökulmasta selventävää.

Loppuluvuissa mutta muuallakin tarjotaan paljon vangitsemisiin ja vankileireihin liittyviä lukuja. Applebaum neuvoo ymmärtämään niiden ”suhteellisuuden”, ”viitteenomaisuuden”. Kaikki arkistotieto ei ole tullut julkiseksi eikä liene tulossa. Tätä ei aina ymmärretä. Joissakin Neuvostoliitto-teoksissa tarjotaan ikään kuin pisteenä iin päällä tuomittujen lukumääriä, jotka kuitenkaan eivät ole asian ydin – ja joita kirjoittaja ei aina ole edes itse tutkinut.

Neuvostoliiton tutkimus jatkuu Suomessakin. Saamme asiaan perehtyneiden avulla tietoa, joka auttaa paremmin ymmärtämään mitä tapahtui – ja miksi. Vaikka alkuperäislähteiden ääreen pääsy on nyt hankalaa, uskon että ennemmin tai myöhemmin saamme myös perusteellisen oman Gulag-kokonaisesityksemme.

Anne Applebaum: Gulag. Vankileirien saariston historia. Suomentanut Antero Helasvuo [ja Vappu Orlov]. Kustannusosakeyhtiö Siltala 2022, 720 s.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti