Tolstoin huipputekstejä tämäkin

Joskus ehdotetaan jotakin kirjaa kaikkien luettavaksi, jonkinlaiseksi pakolliseksi kansalaiskasvatuksen peruslähteeksi jokaiselle.

Tämäkin kirja voisi olla sellainen, vaikka kirjoittajan esimerkit ovat yli 120 vuoden takaa. Ne esimerkit ovat kuitenkin pelottavan ajankohtaisia: yksilöiden pakottaminen opettelemaan toisten ihmisten tappamista, pakottamista kiduttamaan ja tappamaan, sodalla pelottelu ja sillä uhkailu, sotatoimet jne. Sanaa terrorismi ei Lev Tolstoi kirjoituksissaan käytä, mutta sekin sopii tässä yhteydessä mietittäväksi.

Ennen muuta on kyse siitä, mikä on yksilön vastuu ja minkä me koemme yhteiseksi, "yhteiskunnan" (mitä se sitten milloinkin onkaan) vastuuksi. Hyvin yksinkertainen peruskysymys on se, miksi yhteiskunnalla (valtiolla jne.) on muka oikeus määrätä ihmisiä tappamaan toisiaan sen sijaan, että yhteiskunnan vallanpitäjät sopisivat asioista muiden vallanpitäjien kanssa ihan toisilla menetelmillä.

Lev Tolstoille ehdotettiin kyllä Nobelin kirjallisuuspalkintoa (niitä alettiin myöntää vuonna 1901 ja Tolstoi kuoli vuonna 1910), mistä hän ehkä olisi kieltäytynyt. Ruotsin Akatemiassa kyllä "ymmärrettiin" Sodan ja rauhan sekä Anna Kareninan olevan huippukirjallisuutta, mutta esteenä palkitsemiselle koettiin kirjailijan muissa teoksissa ja kansalaistoiminnassa esille tullut "teoreettinen anarkismi".

Tolstoin ajatuksissa ei kuitenkaan ole mitään teoreettista. Niistä ei voi sanoa, että ne olisivat irti elämän arkiongelmista ja asetelmista. Hän tunsi niin vallanpitäjät kuin vallan alle alistetut (ei hän varmaan muuten olisi pystynyt hyvää kirjallisuutta luomaankaan). Hän ymmärsi, mikä merkitys on väkivaltakoneistoilla, joihin ihmiset alistetaan, nimenomaan hallitsemisen näkökulmasta.

Kun julkisessa keskustelussa välillä hukkuu yksilön ja yhteiskunnan vastuiden mielekäs pohdiskelu, Tolstoi kannattaa kaivaa esiin. Hänellä on selvä ymmärrys hallitsijoiden (olivat he sitten kuninkaita, muita päälliköitä tai talouselämän korkeita päättäjiä) ajattelusta ja toimintatavoista. Heille ja alistetuille hänellä on lähinnä yksi neuvo: se on sama, joka esiintyi jo Mooseksen laintauluissa ja josta Beetlehemissä syntynyt kirvesmiehen poikakin muistutti: älä tapa.

Tolstoille tämä on konkretiaa, käytännön elämän neuvo, ei "kulttuuriperintöä" tai kaiken muun alle haudattava lausahdus jossakin vanhassa käsikirjoituksessa. Kyse on elämän perusasiasta.

Tämä neuvo, "käsky" jos niin halutaan sanoa, on ihmiskunnan henkisen perinnön arvokkaimpia, mutta usein rikottuja neuvoja. Nykyajan fariseukset, esimerkiksi erilaiset "kristillisdemokraattiset" poliitikot, jotka esiintyvät Raamatun tuntijoina, eivät yleensä muistuta tästä neuvosta. Sen sijaan he kaivavat esiin milloin mitäkin menneiden kulttuurien kuonaa, jolla perustella omaa viisautta (ja ylemmyyttäkin) ja ihmisten eriarvoisuutta.

Lev Tolstoin kirjoitusten ansio on, että hän ei toistelemasta päästyään toista tuota neuvoa, vaan asettaa sen elämän arkiyhteyksiin esimerkkien kautta. Toinen kirjoittajan ansio on, että hän ymmärtää rakenteet, joiden keskellä ja alaisena ihminen joutuu ajasta toiseen näitä asioita pohtimaan.

Sota ja rauha sekä Anna Karenina ovat edelleen huippukirjallisuutta. Mutta vanhentuneita eivät ole myöskään Tolstoin ajatukset väkivallasta, vallasta ja yksilön ja yhteiskunnan vastuista. Siksi juuri tällainen kirjoituskokoelma olisi syytä jakaa kaikille uusille ylioppilaille, kaikille uusille päättäjille eduskuntaa myöten ja pitää se jatkuvasti ilmaiseksi saatavilla kaikissa kirjastoissa ja kirjakaupoissa.

Leo Tolstoi: Omatuntoja. Kirjoituksia rauhasta ja kansalaistottelemattomuudesta. Suomentanut Esa Adrian. Into Kustannus Oy 2013, 181 s.

PS. Kirja ilmestyi vuonna 1918 WSOY:n kustantamana nimellä Omantunnon kujanjuoksu. Tämä nimi kuvaa huomattavasti paremmin teoksen sisältöä kuin uusintapainos, joka on tehty yhteistyössä Rauhankirjallisuuden edistämisseura ry:n kanssa.

Kirjoitus julkaistaan ensi kerran tällä palstalla 29.12.2019.