1800-luvun ja 1900-luvun alun suomalaisten matkailua on kokonaisuutena tutkittu niukasti, vaikka yksittäisten taiteilijoiden ja kirjailijoiden yhteydessä aihetta on valotettu. Kyseessä oli varsin yleinen tapa hankkia oppia ja vaikutteita. Esimerkiksi Toivo Kuulasta teoksen kirjoittanut Juhani Koivisto sanoo hämmästelleensä sitä, miten itsestään selvänä matkustamista pidettiin ja miten laajaa se oli. "Kaiken lisäksi aina tuntui löytyvän suorastaan suomalainen taiteilijasiirtokunta, oltiin sitten Milanossa, Pariisissa tai Berliinissä.”
Vaikutteita oli toki saatu maailmalta jo paljon aiemmin; itse asiassa rajoja on ylitetty pohjoisessakin vuosituhansien ajan. Eivät pelkästään muuttoliikkeet vaan myös kauppa ja muu asiointi antoi paljon sellaista, mille kulttuurimme ja kielemme rakentuu.
Runsas sata vuotta sitten tapahtuneet kontaktit ovat jääneet vähälle huomiolle ehkä sen vuoksi, että vasta itsenäistyneen tasavallan matkailijat koettiin "oikeiksi" ikkunoiden avaajiksi. Olavi Paavolaisen, Mika Waltarin ja joidenkin muiden yhteydessä osaksi unohdettiin, että Eurooppaa oli jo nähty. Viimeistään katolisen kirkon vakiinnutettua pohjoisessa asemansa Suomen alueen kulttuuri kiinnittyi vahvasti Euroopan perinteeseen. Tämä vaikutus tiivistyi uskonpuhdistuksen jälkeen. Tuleva maa oli osa Ruotsia, joka tiiviisti seurasi kehitystä mantereella. Hyvä esimerkki 1800-luvun alkupuoliskon matkailijoista oli J. V. Snellman, joka sai tieteellisen työnsä perustat Saksasta.
Matkustelua edelsi usein haaveilu, ja matkojen jälkeen haaveiltiin uusista. Toivo Kuulan puoliso, laulaja Alma Silventoinen kirjoitti 1900-luvun alulle tyypillisesti päiväkirjaansa, kun hänen ystävättärensä oli lähdössä Italiaan opiskelemaan laulua: "Pääsenköhän minä koskaan sinne, jossa tunnetaan suru syvemmin ja ilo rajattomammin kuin ylipäänsä täällä pohjolassa.”
Italia oli yksi maista, jotka koettiin ”syvempien kokemusten” ja ”laajemman tietämyksen” lähteeksi. Kirjailija Juhani Aho totesi, että Italian ilma tekee ihmisestä taiteilijan. Maasta haettiin innoitusta ja sen kauneuteen paettiin kotimaan poliittista ja henkistä ahtautta. Kuvataiteen piirissä matkat suuntautuivat myös Pariisiin. Saksan eri kaupungeissa saatiin oppia ja vaikutteita monilta elämänaloilta. Muutamat muutkin kirjailijat seurasivat Ahon esimerkkiä ja myös kirjoittivat matkoistaan ja havainnoistaan.
Musiikkia ja etenkin laulua opiskeltiin etenkin Dresdenissä ja Leipzigissa. Varsinkin monet näyttämötaiteen laulajat (musiikkinäytelmissä esiintyneet ja oopperan työntekijät) opiskelivat suuri siellä. Esimerkiksi Heikki Klemetti aloitti ulkomaanopinnot valtion stipendiaattina vuonna 1902 Regensburgissa.
Juhani Koiviston mukaan yksi syy – ammattitaitoisen opetuksen etsimisen ohella – ulkomaiden suosioon oli halu irtautua kotimaan kuvioista. Nuorten ihmisten halu etsiä uutta sai lisää pontta, kun tarjolla oli myös matkoille rahoitusta.
Kaikki ulkomaille lähteneet eivät olleet lahjakkaita taiteilijanalkuja, mutta pätevien opettajien johdolla saatettiin silti päästä tuloksiin. Apurahoja saatiin sekä suuriruhtinaskunnan eli valtion kassasta että yksityisistä ja ulkomaisista lähteistä. Jo 1800-luvulla hallinnossa ymmärrettiin ulkomailla tapahtuvan opiskelun merkitys.
Ulkomailla opiskelulla oli myös mainosarvoa: esiintyvän taiteilijan oli helpompi todistella pätevyyttään opintojen jälkeen kuin ennen niitä. Berliini, Dresden ja Pariisi eivät olleet vain paikkoja, vaan myös "leimoja todistuksissa" ja parhaimmillaan kuin "hehkuvia mainostekstejä".
Monet lähtivät ulkomaille opiskelemaan, mutta oli muunkinlaisia tapauksia: Toivo Kuula lähti Pariisiin ja Berliiniin lähinnä vain säveltämään. Vaikka hän kävi konserteissa, hän istui hyvin paljon vuokraamassaan huoneessa pianon ääressä ja teki työtä yksinään. Suomalaiskansallisen musiikin aiheet tuntuivat saavan uutta virettä kaukana kotimaasta.
Eurooppaan ei lähdetty opiskelemaan vain taideaineita ja kulttuuria. Huomattava osa 1800-luvun lopulla valmistuneista lääkäreistä, erityisesti hammas- ja eläinlääkäreistä suoritti tutkintonsa Saksassa; lisäksi siellä opiskeltiin teknisiä aineita eli lähinnä insinööritutkintoja.
Miksi matkustaminen laajeni merkittävästi juuri 1800-luvulla? Tärkeä syy oli useiden teknisten uudistusten käyttöönotto. Höyrylaivat ja junat lyhensivät matka-aikoja ja tarjosivat aikaisempaa suuremmalle joukolle mahdollisuuden matkusteluun. Valokuvaus toi kaukaisia asioita uudella tavalla lähelle. Sähkölaitteet mullistivat maailmaa lisää. Lennätin ja uusi kirjapainotekniikka lisäsivät lehdistön ja kirjallisuuden kapasitettia. Koulutus oli entistä useampien saatavilla ja tietoa levisi lähes tulvimalla. Median tarjonta ja kysyntä kasvoivat. Suomessa moni asia oli tullut tutuksi ruotsin kielellä, mutta juuri 1800-luvun lopulla alettiin julkaista entistä enemmän suomeksi.
Itsenäistyneen Suomen monet ikkunat ja ovet olivat jo valmiiksi raollaan muuhun maailmaan. Tällä oli suuri vaikutus siihen, millaiseksi kulttuuri oli kehittynyt ja kehittymässä. Kansallinen kulttuuri oli jo saanut hyvin paljon vaikutteita muualta, ja tämä prosessi tietenkin jatkui.
Kirjoitus perustuu kirjoittajan teoksen "Opin haussa ja kaukokaipuussa. Kulttuurimatkailua ennen vuotta 1918" (Warelia, 2017) lukuun "Haaveita ja niistä totta".
Teos esittelee monien Euroopasta oppia ja vaikutelmia etsineiden kulttuurin eri alojen edustajien matkoja 1800-luvun puolivälistä Suomen itsenäistymiseen saakka.
Kirjoitus julkaistu 6.12.2017.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti