Aale Tynni vieraili Irlannissa 1950-luvulla kirjailijastipendiaattina, Henrik Tikkanen piirtävänä ja vaikutelmia ahmivana turistina. Tynni pääsi jonkin verran sisään arkielämään sillä hän asui hyvin toimeentulevassa sivistyneistöperheessä. Tikkanen autoili paikasta toiseen, kontaktit paikalliseen väestöön jäivät vähemmälle.
Tynnin teos oli vuosikymmeniä lähes ainut perusteellinen suomenkielinen opas Irlannin parin viime vuosisadan historiaan ja 1900-luvun puolivälin elämään. Tynni tekee selkoa esimerkiksi maastamuutosta, 1800-luvun puolivälin nälänhädästä, iirin kielen jatkuvasti heikentyneestä asemasta sekä 1900-luvun alun itsenäisyysliikkeestä.
Myös katolisuuden vahva asema, kirkon vaikutusvalta kulttuuriin ja arkeen perheyhteisöjä myöten tulee hyvin esiin. Tynni aloittaa valottamisen kertomalla maan kaksinkertaisesta kirja- ym. sensuurista. Sen yksi osa on kirkon harjoittama valvonta, sen mahdollisuus puuttua julkaisutoimintaan. Toinen osa on valtion kuusijäseninen komitea, joka voi puuttua painotuotteisiin jälkikäteen (kirjojen painoksia on myös poltettu). Tämä on johtanut kirjailijoiden harjoittamaan itsesensuuriin sekä tilanteen ohittamiseen julkaisemalla kirjoja Britanniassa (ja salakuljettamalla niitä Irlantiin).
Hätkähdyttävä, osaltaan Irlannin hieman omituisia demografisia tilastoja selittävä tieto koskee avioliittoja. Katolisen kirkon erilaisia ns. selibaattijärjestöjä on maassa toiminut monia, munkkien ja nunnien ohellahan katolisilla papeilla ei ole lupa avioitua. 1950-luvun tietojen mukaan tämä merkitsi sitä, että noin 25 prosenttia aikuisikään tulleista ei mennyt ollenkaan naimisiin. Toisaalta taas perheiden lapsiluku on ollut monia Manner-Euroopan maita korkeampi. Lukijan johtopäätös on: avioliittoon päätyneet naiset ovat joutuneet synnytystensä määrällä kompensoimaan yhteiskunnassa vaikutusvaltaisina toimineiden "naimisen" (sanan molemmissa merkityksissä) tuominneiden järjestöjen toimintaa.
Mihinkään tasa-arvo- tai sananvapauspolemiikkiin ei Aale Tynni ryhdy, hänen otteensa asioihin on hyvin korrekti, jopa silkkihansikasmainen. Toisaalta hän tuo rohkeasti esiin asioita, joista lukija voi kehittää omia mietelmiään. Tynni myös sanoo suoraan, että tutustuminen katolisen hurskauden "äärimmäisen ankaruuden" ilmiöihin saa aikaan protestanttisen kasvatuksen saaneessa vieraan ja pelottavankin tunnelman.
Henrik Tikkanen liikkuu kevyemmin, etupäässä maisemissa, vaikka toki Tynninkin kirjasta saa paljon irti Irlannin luonnosta. Tikkanen autoilee pikkukaupungista toiseen päätyen Dubliniin. Hän pysähtyy monessa viehättävässä ja mielenkiintoisessa paikassa tehdäkseen persoonallisia viivapiirroksiaan. Puolet teoksen Paddys land annista onkin näiden viivojen varassa, eikä kehnosti olekaan. Vihreyden voi hyvin aistia näiltä mustavalkoisilta sivuilta.
Paddy (Pat eli Patrick) on alun ja lopun kaksi eri henkilöä, joiden kautta valottuu hieman elämän niitä puolia, joita turisti pikaisesti yrittää ymmärtää. Alun Paddy tulee aasin vetämillä maitokärryillä kaupunkiin. Aasilla on sivulle näkemistä estävät laput, Paddyllä ei, joten mies näkee Cahill´s Barin. Miksi? Koska "[...] är inte dagen så varm att han behöver något läskande så är den kanske så fuktig och kall att han behöver något värmande".
Pubielämä ei kuitenkaan ole Tikkasen teoksessa kovin paljon esillä, eihän kahden lapsen ja vaimon kanssa autoileva mies ennätä siihen tarkkaan perehtyä. Mutta kirjoittaja näkee monia herkullisia yksityiskohtia, vaikka puhuukin niistä varsin lakonisesti. Taiteilijana hän näkee Irlannin valon maana, hän näkee miten valon vaihtelut muovaavat maisemaa ja saavat värit vaihtumaan. Vihreää, harmaata ja ruskeaa kaikissa sävyissään, hän huokaa.
Oleellisiin yksityiskohtiin keskittyminen tekee Tikkasen vähistä havainnoista terävän tuntuisia. Maaseudulla huomataan muutama savukiehkura ja palavan turpeen tuoksu; kiviaidat toistensa jälkeen ja kivien loputtomuus yleensä; autiotalot ja toisaalta turismin merkit; mustiin pukeutuneet naiset ja kukkiin pukeutuneet rauniot. Loppupuolella tavataan vielä pikaisesti toinen Paddy: paikallislehden toimittaja, joka osoittautuu Suomen ystäväksi.
Yhteenvetona Tikkanen huomauttaa, että Irlanti on vastakohtaisuuksien maa: samaan silmäykseen mahtuvat sekä Rolls Royce että kerjäläinen (ja kuvitteellisesti ne miljoonat, jotka ovat aikanaan tämän saaren jättäneet).
Sekä Tynnillä että Tikkasella on varmaan ollut apuna teos, joka oli vuosikymmeniä merkittävä suomalainen ruotsinkielinen opas Irlantiin: Olof Enckellin De klagande vindarnas ö. Romantisk resa till Irland. Sen kustansi Söderström & C:o vuonna 1937.
Aale Tynni: Vieraana vihreällä saarella. WSOY 1954, 132 s. Valokuvin kuvitettu.
Henrik Tikkanen: Paddys land. Söderström & C:o 1957, 127 s. Tekijän piirroksin kuvittama.
Teksti julkaistaan ensi kerran tällä palstalla 14.7.2015.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti