keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Ajatukset virtaavat, tunteet puhuvat

Päiväkirjat ja muut aikaan sidotut muistiinpanot kantavat joskus pidemmälle kuin kynän käyttäjä osaa kuvitella. Oleellistahan on se, löytääkö lukija joskus myöhemmin jotakin, josta saa ahaa-elämyksen eli omille ajatuksilleen ja tuntemuksilleen kiinnekohdan.

Kansanedustajana toistakymmentä vuotta (1976–1987) vaikuttanut Ulla-Leena Alppi julkaisi varsin lyhyen ajan sisällä syntyneet päiväkirjamuistiinpanonsa 1990-luvun alussa. Järjestöelämässä ja elintarvikealan luottamustehtävissä kokemusta hankkinut Alppi on myöhemmin ollut aktiivinen vasemmistolaisessa naisliikkeessä ja myös kunnallisissa tehtävissä.

Virtaavan veden aika on saanut ehkä liian alleviivaavan alaotsikon Poliittisen naisen päiväkirja. Se käy läpi erästä mielen muutosta sekä toiminnan perusteiden ja muotojen etsintää. Kustantajakin korostaa, että kirjoittaja haluaa tuoda esiin itseään "omannäköisensä" toiminnan luojana. Asian pitäisi olla päivänselvä, mutta se tulee harvoin esiin, kun julkisuudessa arvioidaan esimerkiksi johtavia miespoliitikkoja.

Päiväkirjamerkinnöissä kyse on myös surun tuottaman mielenmuutoksen ja antaman voiman kuvaamisesta. Jos ihminen kieltää itsensä eli omien taustojensa ja tuntemustensa vaikutukset toimintaansa, hän luultavasti joko näyttelee tai kuvittelee olevansa muiden, "tavallisten" ihmisten yläpuolella.

Ulla-Leena Alppi pohtii myös sitoutumisen linkittymistä arkielämään. Jossakin vaiheessahan työväenliikkeessäkin, ja ehkä nimenomaan sen piirissä, tuli muotiin olla aatteellinen vain "oikealla hetkellä" ja keskittyä politiikan tekemiseen vain kokouksissa, joissa samanmieliset vahvistavat toistensa uskoa. Entisaikojen suutari salinit eivät tällaiseen sortuneet. Heille kapakat, kadut ja torit olivat oikeita politiikan tekemisen paikkoja.

Joka riviä en kirjoittaisi kuin Alppi, mutta en olekaan naisliikkeen aktiivi. Monin kohdin kaipasin laajempaa perspektiiviä, jopa rohkeaa vuoropuhelun etsintää äijäenergian kanssa.

Tässä ja muissakin teoksissaan Ulla-Leena Alppi on tuonut keskusteluun mielenkiintoisia asioita. Vaikka kirjan julkaisemisesta on yli 20 vuotta, löydän paljon sellaista, mistä ajattelua on hyvä jatkaa.

Ulla-Leena Alppi: Virtaavan veden aika. Poliittisen naisen päiväkirja. Kääntöpiiri Oy 1992, 127 s.

Kirjoitus julkaistaan ensimmäisen kerran tällä palstalla 6.11.2013.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti