sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Peruspohdintaa ja perusjulistusta

Pohtivaa kirjallisuutta ei ole koskaan liikaa. Kuitenkin erilaisen hömpän keskellä on vaikea tyrkätä esiin puhetta, joka yhdistää kaksi asiaa: epäilevän Tuomaksen mietteet ja asiastaan varman suutari Salinin jyrinän.

Juha Drufva pystyy kahdessa kirjassaan täyttämään niin Tuomaksen kuin Salinin saappaat. Filosofisessa sarjassa ilmestynyt Unohdettuja ajatuksia etsimässä täyttää etsintätehtävän, Into Kustannuksen julkaisema Köyhät ansassa sopii hyvin vaikkapa vasemmistolaisten vaaliehdokkaiden varustearsenaaliin.

Ensinmainittu teos on oikeastaan kolme erilaista kokoelmaa kirjoituksia, kolme erilaista lähestymistapaa yhteiskunnallisen pohdinnan problematiikkaan.

Kirja antaa ymmärtää, että ei ole vain unohdettuja ajatuksia, vaan myös unohdettuja ajattelijoita. Ja heitä se esitteleekin, peräti 14 alkaen muualta Euroopasta ja päätyen suomalaisiin Yrjö Kalliseen, Samuli Paroseen ja Raoul Palmgreniin. Sarjaa voisi jatkaa: tästä puuttuu ainakin 1400 sellaista, joilla on ollut jotakin tärkeää sanottavaa!

Unohtamisen voi ymmärtää myös aliarvostukseksi ja ymmärtämättömyydeksi. Pilven reunalla jalkojaan heiluttavat ajattelijat eivät odota aplodeja, mutta heidän ajatuksensa vaativat työstämistä ajassamme, joka on ihan yhtä vaikeita kysymyksiä täynnä kuin Aatamin, Jeesuksen ja Lutherin aikoina. Drufva on tehnyt hyvän työn selittäessään ytimekkäästi perusnäkökohtia eräisiin ongelmiin.

Kirjan keskiosa kuuluu sarjaan "kevyttä sanottavaa painavasta" (siis filosofien arkielämää), mutta kolmas osa on haastava. Pohdinnat uskosta ja uskonnosta lataavat lukijan eteen paitsi suuren määrän sitaatteja myös koosteen, jonka pureskelu vaatii tavallista terävämpiä hampaita.

Lähestymistapa on niin historiallinen, että joutuu pohtimaan, mikä on uskontojen ja lahkojen vaikutus vaikutukseen nykypolitiikassa ja -taloudessa. Drufva pohtii kalvinismin olemusta, mutta asian ydin jää nykypäivän sihdistä hämäräksi. Kristinuskon eri haarojen ja kapitalismin suhde olisi vaatinut konkreettisempaa pohdintaa. Lisäksi islam on Euroopassakin tekijä, joka tässä yhteydessä ei ole edes sivuhenkilö.

Kirjan kolmatta osaa heikentää kielellinen ja rakenteellinen viimeistelemättömyys; ehkä kustannustoimittajankin valppaus on herpaantunut?

Sen sijaan Köyhät ansassa (2013) on mitä suurimmassa määrin puhetta tässä ja nyt. Se tarttuu asioihin, joilla on merkitystä päivänpolitiikassa. Vaikka kyseessä on joukko internetissä ilmestyneitä ja "irrallisina syntyneitä" kirjoituksia, ne muodostavat iskevän kokonaisuuden. Tämä on nykypäivän agiteerausta niin, että kirjoittaja myös tuntee aihepiirit, joista hän puhuu.

Vaikka Drufva viittaa muutamiin auktoriteetteihin, hän ei heitä puolustele tai selitä. Kirjoittajalla on omia ajatuksia ja keskustelun avauksia. Monet lyhyehköistä teksteistä sopisivat hyvin esimerkiksi opintokerhon tai politiikan kirjoitustehtävien ärsykkeiksi.

Kirja valottaa myös Suomen viime vuosikymmenien historiaa, josta erilaiset hakuteokset tarjoavat yleensä vain kalenteritietoa. Drufva asettaa tupoja ja muita poliittisiin valintoihin perustuvia ratkaisuja yhteyksiin, johon ne oikeasti kuuluvat. Politiikka kun ei ole arpapeliä eikä leikkiä, vaan intressien joskus härskiäkin ajamista ja etujen ajamista. Hävyttömin valehtelija on hän, joka sanoo ajavansa "yhteistä asiaa".

Juha Drufva: Unohdettuja ajatuksia etsimässä. Eurooppalaisen filosofian seura ry, 2005, 204 s.
Juha Drufva: Köyhät ansassa. Into Kustannus Oy 2013, 178 s.

Kirjoitus julkaistaan ensi kerran tällä palstalla 13.7.2014.

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Esseitä, pamfletteja, aforismeja...

Maailman tapahtumat herättävät tarpeen ottaa kantaa ja myös analysoida sitä, mitä on tapahtumassa ja mitä lymyää tapahtumien takana. Pohdinnat voivat olla hetken innoittamia, mutta toki esimerkiksi 1900-luvun erilaisten hulluksien ja vääryyksien pohtiminen jatkuu tälläkin vuosisadalla.

Heinäkuun 2014 kirjablogi tarjoaa annoksen niin vanhaa kuin uutta. Liikkeelle lähdetään 1960-luvun niin sanotuista hulluista vuosista ja etupäässä nopeista reaktioista tapahtumiin. Arkistoni hyllyltä löytyneet vanhat lehtijutut, onpa mukana yksi aikaisemmin julkaisematonkin, saavat seurakseen nykyaikaisempaa puhetta.

Johan von Bonsdorffin toimittaman Yhdysvaltojen ns. mustan vallan liikettä käsittelevän kirjan esittely julkaistiin Tyrvään Sanomissa aikanaan yhdessä Yrjö Länsipuron toimittaman kirjan Hullu vuosi 1968 esittelyn kanssa. Jälkimmäinen kirjoitus julkaistiin tässä blogissa maaliskuussa 2013 ja siihen pääsee käsiksi tästä.

Näiden juttujen parissa toivon lukijan mietiskelevän, mikä on muuttunut ja mikä ei ole muuttunut muutaman viime vuosikymmenen kuluessa. Tekstien parissa voi tehdä myös  sen havainnon, että toivoo kustantajien olevan tarkkana pitäessään pamflettien, esseiden ja muun pohtivan ja analysoivan kirjallisuuden avulla meitä edelleen ajan hermolla.

Olen liittänyt kirjoituksiin entiseen tapaan joitakin lisätietoa tarjoavia linkkejä lähinnä suomen- ja englanninkieliseen Wikipediaan. 

Ihminen erehtyy. Oppiiko virheistään?

Jaan Kaplinski on omaperäinen, rohkea ajattelija, joka kamppailee ihmismielen kaavoittumista vastaan. Hän kirjoittaa tärkeistä asioista olkoonkin, että vähän vaikeatajuisesti.

Suomennettu kokoelma sisältää vuosina 1968–1980 eri virolaisissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia. Tärkeimmät niistä ovat Olemisen avara ja outo hiljaisuus (taolaisuuden esittelyä), vuonna 1973 julkaistu Ajatuksia inhimillisestä kulttuurista sekä vuodelta 1980 oleva Erehtyminen on inhimillistä.

Kaplinski ei ole tieteiskirjailija, vaikka hän puhuu tulevaisuudesta. Hän arvioi menneisyyttä ja nykyisyyttä ja mietiskelee, mitä ne merkitsevät tulevaisuuden kannalta. Häntä hirvittää ajatus, että tehotietokoneet asetettaisiin johtamaan maailmaa, jos ihmiset eivät erilaisten ongelmien lisääntymisen vuoksi enää tähän pysty.

Teollistuneessa yhteiskunnassa syntyy erilaisia virhetekoja, jotka voivat osoittautua kohtalokkaiksi koko ihmiskunnalle. Tällaisia virheitä ovat muun muassa asevarustelu ja saastuminen. Kaplinskin mielestä vain tietoisesti tapahtuva virheiden ennakointi, vähentäminen minimiin ja välttäminen ovat edellytyksenä ihmiskunnan tulevaisuudelle.

Kirjoittaja asettaa enemmän kysymyksiä kuin löytää valmiita vastauksia. Hän korostaa, että suuren rakkauden ja suuren viisauden olisi oltava ihmisissä tasapainossa – niin johtajissa kuin kaikissa muissa.

"Ihminen oppii virheistään. Mutta mitä suurempi on hänen käytössään oleva teknologinen vahvistus [virhettä kasvattava tekniikka, AR], sitä enemmän hänen täytyy maksaa tästä opista. On ilmeisesti olemassa raja, joka ylittämällä tehty virhe käy kalliimmaksi kuin itse asiasta saatava hyöty", Kaplinski kirjoittaa. Aina ei muisteta, että joissakin asioissa riskit ovat todella suuria. Esimerkiksi ydinenergian käyttö on riski luonnonkatastrofin, sodan tai terrori-iskun kohdatessa.

Näitä varoituksia ei voi ohittaa olankohautuksella. Niissä on purtavaa myös kapitalististen maiden työväenliikkeen niille poliitikoille, jotka näkevät enemmän huolta esimerkiksi energian tuotannon lisäämisestä kuin ihmisyhteisön tulevaisuutta uhkaavista ympäristövaaroista.

Mielenkiintoisella tavalla Kaplinski selittää nyky-yhteiskunnassa yksilötasolla näkyviä häiriöilmiöitä, kuten rikollisuutta, alkoholismia ja huumeiden käyttöä sekä terrorismia. Hänen mukaansa maailma kehittyy siihen suuntaan, että ihmisellä on ns. hyvinvointiyhteiskunnassa yhä enemmän valinnan varaa. Kuitenkin matka tähän päämäärään tulee yksilölle yhä pitemmäksi ja monimutkaisemmaksi. Aseman voi saavuttaa vain hän, jolla on hermoja opiskella 15 vuotta ja yletä uralla 10 vuotta.

Tällöin astuu esiin "oikotien periaate". Oikoteitä päämäärien saavuttamiseksi ovat muun muassa väärentäminen ja terrorismi. Tällaiset ilmiöt ilmeisesti lisääntyvät, jollei yhteiskunnan kehityksessä tapahdu jotain, mikä vähentää paineita oikoteihin.

Jaan Kaplinski käsittelee ihmisen ongelmia maailmanlaajuisesti, ja hän on ennakkoluuloton. Kaikista yksityiskohdista ei moni voi olla samaa mieltä, mutta esiin nostetut kysymykset vaativat keskustelun jatkamista.

Jaan Kaplinski: Olemisen avara hiljaisuus. Esseitä ihmisestä, luonnosta, runoudesta. Otava 1982, 228 s.

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Satakunnan Työssä 14.8.1982. Siihen on tehty vähäisiä stilistisiä muutoksia.

Aikamme vallankumousajatuksia

Etupäässä ylioppilaspiireistä alkunsa saaneet joukkojen liikehdinnät ovat viime vuoden aikana olleet monissa maissa silmiinpistävä osa yhteiskunnallista toimintaa.

Mutta voi puhua myös jo viime vuosikymmenen puolella alkaneesta tapahtumaketjusta, joka laajeni vähitellen ilmiöksi, jota voi pitää tietyssä mielessä vallankumouksellisena. Sellainen se oli etenkin Ranskassa.

Antti Kuusen analyysi tai pikemminkin tapauskertomus viime aikojen tapahtumista on miellyttävimpiä lukemiani pamfletteja. Ainoa seikka, josta  tekijää ei ole kiittäminen, on sivistyssanojen ja monimutkaisten lauserakennelmien tavaton määrä. Ilmeisesti teos on tarkoitettu vain oman maamme "vallankumouseliitille", joka ei kyllä mielestäni tällaista opasta enää tarvitse. Hyödyllinen se sen sijaan on kaikille, jotka haluavat tietoja asioiden taustoista. Tapahtumien kuvausta kyllä on saatu tiedotusvälineiden kautta tarpeeksi.

Tekijä näkee vallankumouksellisten ylioppilaiden lähtökohdat hyvinkin monisärmäisinä: monille ongelmille etsitään monenlaisia ratkaisuja. On oikeastaan väärin edes sanoa vallankumouksellisia opiskelijoita vasemmistolaisiksi. Pikemminkin on kyse monenlaisiin eri ajattelijoihin viittaavasta toiminnasta nykyajan mielettömän maailman muuttamiseksi ja myös tiettyjen järjestelmien kaatamiseksi.

Edellä sanottu oli pohjana mielen osoittamiselle niin Prahan kuin Pariisin, niin Varsovan kuin Washingtonin kaduilla. Laillista valtaa jäseniinsä käyttävät yhteiskunnat olivat synnyttäneet ja kasvattaneet lapsia, jotka eivät tahdo alistua annettuun. Monet eivät halua opiskella ainoastaan saavuttaakseen hyvän aseman, eivät halua elää vain kuluttaakseen ylellisesti samalla riistäen köyhempiä, myös kolmannen maailman kansoja.

Oleellista on myös, että nämä vallankumoukselliset eivät usko arvojen hitaaseen muuttumiseen, vaan haluavat järkyttää järjestelmän perustuksia tässä ja heti.

Opiskelijoiden liikehdintää organisoivat järjestöt ovat lähes poikkeuksetta eri maissa olleet jonkin vasemmistopuolueen nuorisojärjestöjä, mutta ne ovat irrottautuneet kaikesta dogmatismista ja astuneet ainakin arvostelijoidensa mielestä "anarkian lavealle tielle". Ajatukset muuttuvat, päämääränä on löytää toimintatapoja teknillistyvää ja automatisoituvaa kulutusyhteiskuntaa vastaan.

Itse asiassa taidetaan olla tekemisissä eräänlaisen historian muuttamisvimman kanssa. Useat anarkistifilosofit korostavatkin muuttuvuutta vallankumouksen oleellisimpana piirteenä. Jos vallankumous pysähtyy, se pysähtyy väistämättä jonkin ryhmän tai aatteen ympärille kuivuvaksi kipsimuotiksi.

Paljon parjatun Hannu Taanilan vastaus pääministeri Mauno Koiviston puheeseen nykyajan vallankumouksellisten nuorten ilmavaivoista antaa selvän kuvan siitä, miksi uudistukset ja muutokset ovat tarpeellisia. Tämä kulutusyhteiskunta, joka ulottuu Vladivostokista hamaan Los Angelesiin, vie väistämättä kohti katastrofeja.

Antti Kuusi: Ylioppilaitten vallankumous. Otava, Delfiinikirjat, 1968, 142 s.

Julkaisematon käsikirjoitus alkuvuodelta 1969. Julkaistaan vähäisin stilistisin muutoksin.

Kurjuutta vastaan

"Maailma on historian suurimman nälänhädän kynnyksellä. Ei se maailma, jossa me elämme, vaan kehitysmaiden maailma, kolme köyhää maanosaa: Aasia, Afrikka ja latinalainen Amerikka. Väestö lisääntyy nopeasti näissä maanosissa, eikä elintarviketuotanto pysy kasvun tasalla. Jos tämä kehityssuunta jatkuu, on luultavaa, että nälänhätä saa vakavat mitat Intiassa, Pakistanissa ja Kiinassa 1970-luvun alussa ja sen jälkeen seuraavat muutaman vuoden aikana Persia, Turkki ja Egypti."

Näin synkkiä ennustuksia on esittänyt amerikkalainen kansantaloustieteilijä Raymond Ewell, ja lainaus on kirjasta Huomenna on liian myöhäistä. Kirja puhuu siitä, mikä ihmiskuntaa odottaa, jollei kehityksen suuntaa käydä muuttamaan. teos on hätähuuto kehitysmaiden todellisuudesta länsimaisen elintasoihmisen päiväunelmia vastaan.

Kirja ei olisi voinut ilmestyä sopivampaan aikaan. Tällä hetkellä, Nigerian sisällissodan vaatiessa uhrejaan, on todella aika kiinnittää vakavaa huomiota ihmiskunnan suurimpaan vitsaukseen, nälkään.

Biafran nälänhätä on toki vain pieni osa maailman puutteesta, tämän tueksi muutamia lukupareja kirjasta. Vain 500 miljoonaa planeettamme 3 300 miljoonasta ihmisestä voi joka päivä syödä riittävästi (normaalin kunnon ylläpitämiseksi). Joka vuosi kuolee nälkään yhtä monta ihmistä kuin olivat toisen maailmansodan kokonaistappiot (35 miljoonaa). Joka vuosi käytetään asevarusteluun yli 20 kertaa enemmän varoja kuin kehitysapuun. Kuinka monta suuta enemmän voitaisiinkaan ruokkia esimerkiksi kaikilla niillä varoilla, jotka käytetään asevarusteluun, minkkiturkkeihin, loistoautoihin ja avaruuslentoihin!

Nälän lisäksi suurimpia kehitysmaiden ongelmia ovat omien pääomien puute, alhainen sivistystaso ja räjähdysmäinen väestönkasvu. Suomen lääkäripulaa on naurettava verrata esimerkiksi Aasian ja Afrikan tilanteeseen, siellä on monissa maissa yksi lääkäri jokaista 50 000 asukasta kohti.

Huomenna on liian myöhäistä tarjoaa pari mielenkiintoista paavi Paavali VI:n lausetta. "Halu saada itselleen elämän välttämättömyyksiä on laillinen. Tarvitsemme uuden ihmisystävällisen, ihmiskeskeisen ajattelutavan." Näin sanoi paavi vuonna 1967, mutta se mitä hän sanoi tänä vuonna tuntuu täysin päinvastaiselta. Voi vain kuvitella, miten hänen ehkäisymenetelmät kieltävä paimenkirjeensä vaikuttaa kehitykseen latinalaisessa Amerikassa, missä roomalaiskatolisella kirkolla on suuri valta.

On välttämätöntä estää yhä lukuisampien sukupolvien syntyminen maailmaan, joka ei ole valmis elättämään kunnolla edes nykyisiäkään. Tuntuu ehkä pilkalta ajatella paavin odottavan uutta viiden leivän ja kahden kalan ihmettä, mutta nälän todellisuudesta me emme pääse minnekään.

Puheet siitä, että vain laiskuus estää kehitysmaissa asuvia nostamasta elintasoaan, on helppo kumota. Nälkä itsessään on painavin vastaväite. Aliravitsemus ja sen myötä usein seuraavat taudit estäisivät kyllä meitäkin yrittämästä ja työtä tekemästä. Lukutaidoton ei millään pysty luomaan elinkelpoista teollisuutta, se tarvitsee syntyäkseen sekä henkistä että aineellista pääomaa.

Meidän kaikkien hyvinvointivaltioissa elävien on mahdollisimman monipuolisella tavalla ryhdyttävä auttamaan. Suomi on kehitysavussa paljon jäljessä muista pohjoismaista, tämän eron kaventaminen olkoon yksi tavoite. Aluksi on hyvä lukea tämä kirja.

Alanaatu, Ritva, Ikonen, Juhani & Vuori, Pekka: Huomenna on liian myöhäistä. Tammi 1968, 115 s.

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Tyrvään Sanomissa syyskuussa 1968. Julkaistaan tässä hieman tiivistettynä.

Mustan vallan miehet

"Väitän, että jokainen kansalaisoikeuksia ajava laki tässä maassa on tarkoitettu valkoisia eikä mustia varten. Minä esimerkiksi olen musta. Tiedän, että olen paitsi MUSTA myös IHMINEN. Siksi minulla on oikeus käyttää mitä tahansa julkisia laitoksia. Valkoiset eivät ole tienneet tätä. Niinpä piti säätää laki, joka selitti valkoiselle miehelle: 'Hän on inhimillinen olento, älä estä häntä pääsemästä sisään'."

Tämä on "mustan pantterin" Stokely Carmichaelin analyysiä kansalaisoikeusasioista. Itse asiassa radikaalit neekerijohtajat ovat menneet ohjelmissaan paljon pitemmälle. Saavutetut oikeudet kun eivät ole nostaneet mustaa väestönosaa sorretusta asemasta niin nopeasti kuin on haluttu.

Esimerkiksi Yhdysvaltain korkeimman oikeuden päätös rotuerottelun lopettamisesta kouluissa on yhä vain päätös. Vuonna 1964, kymmenen vuotta päätöksen voimaanastumisen jälkeen, kävi vielä 94 prosenttia neekerilapsista "omia" koulujaan, huonompia, vanhanaikaisempia.

Toinen esimerkki. Noin 10 prosenttia USA:n väestöstä on neekereitä, Vietnamissa taistelevista heitä on 20 prosenttia ja tässä sodassa kuolleista 30 prosenttia. Mainittu mustan väestön osuus on kuitenkin hyvin likimääräinen. Massachusettsin teknillisen korkeakoulun arvio – 30 % eli 60 miljoonaa – sen sijaan ei pitäne paikkaansa.

Johan von Bonsdorffin lisäksi muut kirjan Black Power kirjoittajista ovat mustan kansalaisliikkeen uuden ns. kovan linjan kannattajia. Mainitun Carmichaelin lisäksi mukana ovat muun muassa vuonna 1963 murhattu Malcolm X sekä nykyisin Tanskassa asuva Robert F. Williams.

Musta valta on näille miehille vapautta valkoisen yhteiskunnan riistosta, ei mustaa ylivaltaa. Williams puolustaa kirjan lopussa oikeuttaan käydä taisteluaan Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen sanoin: " [...] mutta kun osoittautuu, että pitkään jatkuva, koko ajan samaa kohdetta vainoava vääryyksien ja anatusten sarja saattaa heidät  [kansalaiset] täydellisen hirmuvallan alaisiksi, on heidän oikeutensa ja velvollisuutensa karistaa päältään sellainen hallitus ja hankkia vastaiselle turvallisuudelleen uusia suojelijoita".

Black power – mustan USA:n nousu. Toim. Johan von Bonsdorff. Tammi 1968, 135 s.

Kirjoitus on julkaistu ensi kerran Tyrvään Sanomissa 5.2.1969.
Hyvä myöhemmän ajan amerikkalainen tv-ohjelma aiheesta tässä.