Tultuaan Satakunnan Työn (lehden nimi oli tuolloin vielä Hämeen-Satakunnan Yhteistyö) palvelukseen sen alkuvaiheessa vuonna 1947 Palkki paneutui innolla ja voimalla sekä kirjoittamaan että taitaamaan lehteä. Vaikka hän oli yli 20 vuotta nimenomaan toimitussihteeri, ajoittain hänen panoksensa kirjoittavana toimittajana oli näkyvä ja merkittävä.
Palkki kirjoitti lehteen eri nimimerkeillä (ja myös Porin murteella) pakinoita, mutta myös runoja. Hän julkaisi myös teatteri-, kirjallisuus- ja elokuva-arvosteluja sekä erilaisia poleemisia kirjoituksia ajankohtaisista aiheista. Niistä voisi hyvin koota useammankin julkaisun.
Alkuvaiheeseen Satakunnan Työssä liittyy myös Palkin ainoan oman runoteoksen ilmestyminen. Yksinäinen lintu ilmestyi WSOY:n kustantamana vuonna 1951. Se on erikoinen sekoitus luontokuvia, unelmiin sukeltamista ja myös teollisuuskaupungin arkea sekä sotamuistojen aiheuttamia ankeita tuntoja. Ehkä vähän lukijan odotusten vastaisesti liikkeelle lähdetään aamun ja toukokuun tunnelmista, mutta hyvin nopeasti paljastuu, että kaunis luonto on vain kulissi työtätekevän ihmisen arjessa saamille kolhuille.
Palkki etsii runoissaan jonkinlaista syvempää selitystä sille, miksi niin kauneus kuin rumuus hallitsevat maailmaa. Hän vastaa asettamiinsa kysymyksiin luomalla tunnelmia. Ihmisen alistuneisuus on todellisuutta, mutta mutta myös kapinahenki nostaa päätään.
Kokoelman päättävä runoelma Kaatuneiden vaellus on muistikuvia rintamatilanteista ja tovereista siellä, myös ihan konkreettisista tapahtumista ja kokemuksista. Sen sodanvastaisuus huutaa esiin ilman turhia korulauseita tai manauksia. Kyse on oikeasti koetusta pelosta ja kuolemasta.
Aarne Palkki: Yksinäinen lintu. Runoja. WSOY 1951, 83 s.
Kirjoitus julkaistaan ensimmäisen kerran tässä 2.5.2013.
Palkki asui Porin Käppärässä samassa kerrostalossa kuin minä. Muistan hänen hahmonta jotenkuten. Hän vaikutti syrjäänvetäytyvältä mutta kohteliaalta, pukeutui muistaakseni aina perinteisen korrektisti. Meille lapsille ja nuorille hän ei koskaan sanonut pahaa sanaa, muttei kyllä oikeastaan muutakaan.
VastaaPoistaSatuin näkemään - kenties juuri hänen kuolinpäivänään tai päivää sitä ennen - Porin lyseosta kotiin pyöräillessäni hänet lysyssä kadulla ja "työmiehen näköisen" miehen kysyvän: "Onkos pappa kaatunut?" Vaikka olin noin 15-vuotias, ymmärsin vilaukselta hänen pitelevän sydänalaansa ja arvelin, ettei kyseessä voinut olla pelkkä kaatuminen.
Kuulin myöhemmin, että hänen leskensä suri, kun ei ollut sinä aamuna huomannut antaa miehellensä "onnenpotkua", heillä kun oli kuulemma ollut sellainen leikkimielinen tapa.
En tiennyt Palkin runoista mitään, mutta olin kyllä kuullut jotakin, että hänellä oli sellaisia harrastuksia.