Erkki Wessmanin Odotus on mielleyhtymien ja päähänpinttymien kuvaus: nuori mies odottaa toista ihmistä, mutta myös jotakin ratkaisua päänsä sisällä vellovaan kuumeiseen sekavuustilaan. Mieli täyttyy monenlaisella. Raskas työkin purkautuu levossa levottomina ajatuksina.
Kyseessä on ennen kaikkea kolmoisdraama, jossa odottaminen on mielialojen kuvauksen apuväline. Ernst, kertoja sekä hän, jota odotetaan ja jolle myös annetaan lopulta oma rooli, nämä ovat kolmion kulmat. Niiden välissä kiehuu eri tavoin.
Wessman saa sekaviin ajatuksiin paitsi vauhtia myös selkeyttä. Pään sisäiset keskustelut muotoutuvat ymmärrykseksi, tässä kertoja on vahvimmillaan.
Rakkaudestahan tässä on tietenkin kyse, kuinkas muuten. Rakkaus saa päähenkilön esittämään itselleen peräti 18 enemmän tai vähemmän merkityksellistä ja ahdistavaa kysymystä (s. 141–142). Odottaminen on myös vastausten etsimistä.
Ihmissuhteet monimutkaistuvat, kun odotus kietoutuu pelkoon, mustasukkaisuuteen ja epävarmuuteen. Tästä on vain pieni matka epätoivoon ja vihaan, joita teos myös käsittelee. Vihan synnyn kuvaus on yksi Wessmanin vahvuuksista.
Loppuratkaisua kertomatta voi luvata, että kyse on enemmästä kuin odotuksesta ja epätoivosta. Elämä ei voi päättyä siihen, mistä viha alkaa.
Erkki Wessman: Odotus. WSOY 1965, 179 s.
Kirjoitus julkaistaan ensi kertaa tässä 2.5.2013.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti