Muutos on tässä, tai ainakin se painaa päälle niin, että vain aasit eivät ymmärrä ajan merkkejä. Kylätie on muuttunut valtatieksi, ja nämä onnettomat jäävät huippumodernin rekan alle.
Tällaisessa hengessä Tanja Aitamurto, Taneli Heikka, Petteri Kilpinen ja Matti Posio herättelivät mediaväkeä pari vuotta sitten ilmestyneessä pamfletissaan. Kirjan nimi puhuu uudesta kultakaudesta (jonka merkeistä tulisi kaikkien elämänsä tai ainakin toimeentulonsa jatkumisesta kiinnostuneiden ottaa vaarin) ja nimen alaotsikko lupaa vielä parempaa: Suomi pitäisi siirtää uuden median avulla ihan uuteen tulevaisuuteen.
Pamflettien eli kiistakirjoitusten tapaan kirjoittajat liioittelevat vaaroja, houkuttelevat suurilla lupauksilla ja väittävät tietävänsä totuuden. Sehän on pamflettien kirjoittajille sallittua.
Mutta paljon on sanotussa totta, joka kannattaa ottaa onkeen. Jo kaksi vuotta sitten ilmestyneet kirjat eivät siis aina ole vanhentuneita median nopeasta muutosvauhdista huolimatta. On myös lohdullista havaita, että tätäkin kiistakirjoitusta varten on tarvittu paperia ja painokone. Jos tämä kirja olisi julkaistu internetissä, sen sisältämät ajatukset olisivat jauhautuneet jo aikaa sitten pölyksi netin tarjoaman informaatiotulvan painon alla.
Oikeaa asiaa löydän esimerkiksi tiedovarastojen avoimuudesta puhuttaessa (miksi emme todellakin voisi saada enemmän tietoa esimerkiksi kotikunnan päätöksenteosta?). On myös syytä pohtia, miten nettiyhteisöt eli suuri porukka voi saada aikaan työtä, jossa tulokset kertautuvat. Uusi media vaatii myös korostamaan uudella tavalla journalistisia arvoja.
Kirjoittajilla on myös yhteiskunnallinen sanoma. Heidän teeseissään puhutaan uudesta mediasta, kuten sosiaalisista verkoista, muutoksen instrumentteina. He puhuvat yhteiskunnan ja valtioiden läpivalaisusta (jotta ymmärtäisimme paremmin mitä ympärillämme tapahtuu) ja vallan luovutuksesta hallinnoilta takaisin ihmisille. He puhuvat myös vapaudesta. Lukija saa olla tarkkana: eikö tässä taas ajetakin sellaista vapautta, jossa rikas rikastuu eikä köyhälle jää käteen juuri muuta kuin hyvä mieli?
Monen yritys- ja muun johtajan tulisi lukea se, mitä mieltä kirjoittajat ovat sosiaalisen median vaikutuksesta työelämään ja organisaatioiden toimintatapoihin. "Johtaja, ala puhua ja sallia puhe." Jälkimmäiseen aiheeseen sopii hyvin Mirjami Ikosen havainto (väitöskirjatutkimus), jonka mukaan esimiehet rikkovat alaistensa luottamusta tahattomasti passiivisuudellaan ja välinpitämättömyydellään. Työntekijät reagoivat voimakkaasti lupausten pitämättä jättämisiin.
Saataisiinko tähänkin apu sillä, että työpaikan ongelmista voitaisiin puhua avoimemmin? Pamfletin tekijöiden mielestä kyllä. Johtajien olisi luovuttava turhasta kontrollista ja päästettävä alaisten keksimiskyvyt irti.
Tanja Aitamurto, Taneli Heikka, Petteri Kilpinen, Matti Posio: Uusi kultakausi. Sinä ja me. Miten siirrämme yhdessä Suomen tulevaisuuteen, joka on jo täällä. WSOY 2011, 179 s.
Kirjoitus julkaistaan ensimmäisen kerran tässä 1.4.2013.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti