Näin on nytkin. Journalismikritiikin vuosikirja 2013 tarjoaa annoksen menneenä vuonna tapahtunutta sekä lähinnä tutkijoiden, mutta myös toimittajien näkökulmia siihen. Julkaisun laajuus ja monipuolisuus ilahduttaa: puheenaiheina ovat muun muassa kuoleman käsittely mediassa, toimitustyön käytännöt (muun muassa sosiaalisen median aineiston käyttö), puhe "toisenlaisista" ihmisistä sekä eräiden esimerkkitapausten herättämät ajatukset journalismin tulevaisuuden visioista.
Heidi Kurvisen toimittama kooste tarjoaa siis monipuolisen annoksen lähimenneeseen. Siitä on hyötyä jokaiselle, joka on sattunut vuoden aikana miettimään etusivuilla keikkuneiden asioiden taustoja ja mielekkyyttä. Mutta ennen kaikkea toivoisi toimittajien perehtyvän siihen, miten heidän tekemisiään arvioidaan.
Muutamat artikkeleissa käytetyt termit mietityttävät. Mitä onkaan näin netin valtakautena puhe "valtamediasta"? Suurimmat lehdet, katsotuimmat televisio- ja kunnelluimmat radiokanavat kuuluvat tietenkin valtamediaan. Mutta entä Facebook ja seuratuimmat netin uutissivustot? Nehän voivat yhden päivän aikana tavoittaa paljon enemmän ihmisiä kuin yksi sanomalehti. Lisäksi puheessa valtamediasta on yleensä, niin tässäkin tapauksessa, erittäin kummallinen vinoutuma: kuunnelluimpia radiokanavia ei noteerata ollenkaan. Miksi ihmeessä ei?
Vuosikirjan painavin anti löytyy alusta. Puhe kuoleman ja surun käsittelystä mediassa saa varsin syviä ulottuvuuksia. Se sivuaa myös kysymystä terveydestä, koska terveys ja mahdollinen "ennenaikainen" kuolema (mitä se sitten meistä kunkin kohdalla mahtaneekaan tarkoittaa) ovat kaveruksia. Artikkelit eutanasiasta, kuoleman käsittelystä ja terveysproblematiikasta antavat paljon ajattelemisen aihetta.
Mielenkiintoista on myös sen pohdinta, mitkä asiat nousevat mediassa kohuiksi ja miten paljon media itse luo kohunsa. Julistamalla kansan raivostuneen tai julistamalla kulttuuriväen suuttuneen ministerille saadaan aikaan vaikutelmia, joilla ei välttämättä ole paljonkaan tekemistä todellisuuden kanssa.
Vaikka media on siis osa todellisuuttamme, se myös luo omia todellisuuksiaan. Pakostakin tulee mieleen, että tätä tapahtuu myös hyötymistarkoituksessa. Keinotekoinen kohu myy siinä missä "oikeakin" kohu, jos vain sanavalinnat ovat oikeita.
Vaikka media on siis osa todellisuuttamme, se myös luo omia todellisuuksiaan. Pakostakin tulee mieleen, että tätä tapahtuu myös hyötymistarkoituksessa. Keinotekoinen kohu myy siinä missä "oikeakin" kohu, jos vain sanavalinnat ovat oikeita.
Jotakin on pakko, kehujen lisäksi, sanoa julkaisun kielestäkin. Julkaisulla on päätoimittaja, toimitussihteeri, toimittaja ja esipuheen mukaan myös oikeakielisyyden tarkastaja (joka on kirjoittanut ansiokkaita ohjeita pilkun käytöstä kuin-sanan yhteydessä), mutta joidenkin tekstien oikeakielisyys horjuu. Monista pilkkuvalinnoista olen eri mieltä. Erityisesti tämä koskee alkuosan artikkeleita, jotka ovat sisällöltään mielenkiintoisimpia. Yhtenäinen kieliasun tarkistus näyttää siis puuttuvan.
Journalismikritiikin vuosikirja 2013. Toim. Heidi Kurvinen. Media ja viestintä 1/2013. Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskus, Tampere 2013, 175 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti