tiistai 28. tammikuuta 2014

Tammikuinen annos itänaapuria

Vuoden 2014 alkaessa työpöytäni toisella laidalla oli pino Venäjää ja Neuvostoliittoa koskevaa kirjallisuutta. Osa  tietokirjoja, osa kaunokirjallisuutta, loput mikä mitäkin.

Itäisen naapurin asioista voisi saada aikaan vaikka minkälaisen esittelyn. Siirtelin kirjojen paikkaa pinossa ja vaihdoin niitä toisiin; kävin kirjastoissa ja kyselin tutuilta mahdollisesti heille lainaamiani, kotoa jotenkin kadonneita kirjoja.

Löysin myös mielestäni vuoden 2013 ehdottoman ykkösen sarjassa "Venäjä-tietokirjat": Leena Liukkosen Venäläiset tulevat! 

Pystyin melkein siihen, mihin pyrin. Sain esille ajatuksia, joita herätti noin 20 lukemaani kirjaa (sekä lisäksi 111 Anton Tšehovin kertomusta ja novellia). Aloitin vuonna 1949 uransa aloittaneen Daniil Graninin uusimman kirjan, ja kirjailijankin, esittelyllä. Kuun lopulla päädyin historian kautta toisinajatteluun ja vähän kaunokirjallisuuteenkin.

Muualla tässä blogissa käsitellään Venäjää ja Neuvostoliittoa koskevia kirjoja seuraavasti (linkit aukeavat nimistä):

Otan vastaan palstaa koskevia ehdotuksia, kiitos niistä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti