perjantai 1. maaliskuuta 2013

Hyvän ja pahan tällä puolen (B. Brecht)

Saksalaisen näytelmäkirjailijan Bertolt Brechtin (1898–1956) panos nykyteatterin kehittämisessä on merkittävä: hänen eeppinen teatterinsa, polemisoiva kabaree, ei halua olla viihdettä ja valmiiksi pureksittua ajankuvaa, vaan elämää, joka syvimpinekin ongelmineen tuodaan katsojan eteen.

Brechtin tarkoitus on saada yleisö ajattelemaan tai ainakin kummastelemaan näkemäänsä. Ihmiset viedään tilanteisiin, joissa arvot ja ihanteet näyttävät aivan toisenlaisilta kuin tavallisessa, rutiininomaisessa elämässä. Tämä on yhteiskunnallista teatteria, taidetta, joka haluaa muuttaa maailmaa ja jossa esteettiset arvot palvelevat sanomaa.

Katolisen isän ja protestanttisen äidin kasvattamasta Bertistä tuli ateisti, ensimmäinen maailmansota kauheuksineen teki hänestä innokkaan rauhanaatteen puolustajan. 1920-luvun puutteenalaisessa ja 1930-luvun kansallissosialistisessa Saksassa hänestä kehittyi omalaatuinen marxilainen yhteiskuntakriitikko. Nämä kaikki ovat asioita, jotka värittävät sekä Brechtin runoutta että näytelmiä. Kaiken pohjalla on kysymys ihmisestä, olennosta joka rakastaa ja luo, mutta joka myös raivoaa ja tuhoaa.

Viime vuoden lopulla suomeksi taskukirjana ilmestynyt Setšuanin hyvä ihminen on runollinen tarina ihmisistä, joiden ongelmina ovat heidän omat tunteensa, jumalat ja toiset ihmiset. Brecht kirjoitti näytelmän ollessaan maanpakolaisuutensa aikana Pohjoismaissa. Vuonna 1933 hän nimittäin joutui jättämään diktatuuriksi muuttuneen kotimaansa 15 vuodeksi.

Yleinen teologinen ja filosofinen väittelynaihe on kysymys ihmisen hyvyydestä ja pahuudesta. Toisten mielestä ihmisellä on mahdollisuus kehittyä täydelliseen hyvyyteen, toisten mielestä olemme automaattisesti aina pahoja.

Brecht on päätynyt ainakin omasta mielestään optimistiseen kompromissiin: ihminen on sekä hyvä että paha, mutta nykyinen maailma kehittää enemmän kielteisiä kuin myönteisiä ominaisuuksia. Näytelmän päähenkilö, kiinalainen ilotyttö Šen Te on hyvä. Hän antaa kolmen hyvää ihmistä maan päältä etsivän jumalan yöpyä talossaan, kun kaikki muut ovat ensin sulkeneet heiltä ovensa. Jumalat palkitsevat hyvyyden rikkaudella. Mutta kun tyttö pian huomaa olevansa vain narri ja toisten ihmisten välikappale, hän muuttaa itsensä serkukseen, häikäilemättömäksi ja säälimattömäksi ihmiseksi. Näin hän voi säilyttää saamansa omaisuuden ja auttaa sen avulla toisia, huonommassa asemassa olevia.

Päähenkilön sisäinen taistelu, hänen muuttumisensa hyvästä omasta itsestään pahaksi serkukseen ja päinvastoin, vie juonta eteenpäin. Šen Te etsii ja etsii, mutta joutuu aina palaamaan takaisin. Hänen ihmissuhteensa tulevat monimutkaisiksi, kunnes ne lopuilta näyttävät aivan mahdottomilta. Tällöin Šen Te joutuu vastaamaan teoistaan oikeudessa, niiden jumalien edessä, jotka hänet kerran palkitsivat.

Setšuanin hyvää ihmistä on sanottu runollisimmaksi Brechtin näytelmistä. Itämaisten ajattelijain ja elämäntapojen tuntijana hän liikkuu luontevasti rakentamansa eurooppalaistuneen kiinalaiskaupungin kujilla ja takapihoilla. Hän kuvaa ihmisiä, jotka elävät enimmäkseen niin kuin ovat tottuneet elämään tyrkkien toisiaan ja vihaten hyväntekijöitäänkin. Vain pahat ja tunteettomat näyttävät menestyvän, vain raha ruokkii ja vaatettaa.

Tällaiseen ympäristöön Brecht tuo kysymyksen, joka on kaikkialla minne sivistys on tunkeutunut: mikä on ihmisen tehtävä maailmassa, jossa hyvyys ja pahuus taistelevat keskenään? Näytelmän lopussa hän antaa selvän vastauksen: maailmaa on muutettava niin, että hyvä ihminen voi hyvyyttään harjoittaa ilman, että hän joutuu siitä kärsimään.

Bertolt Brecht: Setšuanin hyvä ihminen. Suom. Elvi Sinervo. Otava 1967.

Teksti on julkaistu ensi kerran Tyrvään Sanomissa 24.1.1968.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti